Suurin osa yrteistä, joita aikuiset voivat käyttää, soveltuvat myös lapsille. Annostus on tietenkin pienempi ja tiettyjä vahvoja rohtoja ei kannata lapsille antaa kuten katajaa, orapihlajaa tai kultapiiskua.
Yrttitinktuurat eli -uutteet
Lapsille voi antaa yrttiteetä tai -tinktuuroita (1tippa/ikävuosi). Alkoholin tinktuuroista voi poistaa haihduttamalla tai lämmittämällä. Itse poistan alkoholin tinktuurasta sekoittamalla tipat pieneen määrään kiehuvaa vettä, ja sen jälkeen lisään kuppiin kylmää tai lämmintä mehua. Esimerkiksi flunssaiselle lapselle maistuu usein mustaherukka- ja mustikkamehu. Nelivuotiaat kaksospoikani ovat tottuneet, että mamma laittaa taikatippoja mehuun ja osaavatkin pyytää niitä, kun kipeä olo yllättää.
Hoitavat yrttiteet
Lapsille maistuvat usein myös lämpimät yrttiteet hunajalla. Yrttiteesekoituksiin voi myös lisätä kuivattuja marjoja ja hedelmiä, kuten ruusunmarjoja ja omenaa, tuomaan maistuvaa makua. Teeyrttejä, jotka soveltuvat erityisen hyvin lapsille ovat vadelmanlehdet, piparminttu, kamomilla, lehmuksen kukat ja lehdet, karhunvatukan lehdet sekä timjami. Nämä uppoavat ihan maunkin puolesta hyvin pieniin suihin. Kupillisen yrttiteetä riittää 1-2 teelusikallista kuivattua yrttiä. Tuoretta yrttiä voi lisätä ruokalusikallisen verran.
Yrtit hoitavat myös ulkoisesti
Sairasta lasta voi helliä myös ulkoisesti käytettävillä hoitavilla yrteillä. Olen valmistanut lapsilleni salvoja, voiteita, siirappeja, kääreitä ja ripotellut yrttejä kylpyveteen. Höyryhengitystä olemme myös kokeilleet lasten kanssa, tosin nelivuotias ei kauan malta olla yrttihöyryissä. Salvoja ja siirappeja on hauska valmistaa myös lapsen kanssa, ja yrttikosmetiikkakursseillani onkin ollut mukana silloin tällöin lapsia mukana. Yhdessä tehty salva on ihana muisto.
Käytä näitä yrttejä lapsille
🌿Ihottumiin: Ratamo, ruusu, laventeli, kehäkukka (voiteissa).
🌿Silmätulehdukset: Kamomilla, vadelmanlehdet, ruiskukka, piparminttu (keitä vahvaa yrttiteetä, anna jäähtyä ja pese sillä tulehtuneita silmiä).
🌿Flunssa: Auringonhattu, propolis, camomilla, mesiangervo, timjami, minttu, salvia (teenä, siirapeissa ja tinktuuroissa).
🌿Havaat: Ratamo, kehäkukka.
🌿Yskä: Isohirvenjuuri, timjami, salvia, inkivääri, minttu (teenä, siirapeissa ja tinktuuroissa).
Mä olen huomannu, että auringonhattu/punahattu-uute on tosi hyvä atopiseen ihottumaan. Ja punahattu-uute on myös paras lääke astmaan.
Hei Miia,
Kiitos kommentistasi 🙂 Ihana kuulla että, siitä on ollut apua myös atooppiseen ihottumaan ja astmaan! Sen vaikutuksista astmaan olenkin lukenut, mutta tuo että se toimii myös atooppiiseen ihottumaan on myös mielenkiintoista. Monitoimikasvi siis 🙂
Terkuin,
Anna